"Mitä jos" -ajattelu käsitöissä ja taiteessa...

Aloin eilen pitkästä aikaa virkata. En ole koskaan kokenut olevani siinä kovin hyvä enkä totta puhuen edes muista kaikkia perussilmukoita ulkoa, joten turvaudun aika ajoin netissä oleviin ohjeisiin. (Ideoita sen sijaan en kaipaa, sillä tykkään keksiä asioita omasta päästäni ja yleensä etsinkin vain perussilmukoiden ja -muotojen ohjeita.) Toinen virkkauksen hankaluuksista on se, jos pitää laskea silmukoita, sillä menen helposti laskuissa sekaisin ja kukapa nyt purkamisesta pitäisi... Mutta muutoin virkkaaminen on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa eikä mikään ihme, että monet mieltävät sen suorastaan terapeuttiseksi toiminnaksi.

Eilen koin eräänlaista sydämen innostunutta hyrräystä, kun tajusin, että eihän minun a) tarvitse noudattaa aina ohjeita vaan voin todellakin tehdä oman pääni mukaan sekä b) tarvitse tehdä täydellistä symmetristä jälkeä vaan epäsymmetrisyys ja eläväisyys on jopa suotavaa. Oivallukseni syntyi siitä, kun ajattelin aluksi tekeväni pyöreitä kukkasia tai tähtiä, mutta kesken kaiken päässäni heräsi ajatus, että mitä jos tekisinkin vain muutaman sakaran enkä koko ympärysmitan verran sakaroita. Sehän näyttikin sitten hauskalta ja kohta huomasin tekeväni kasan noita pylpyröitä, joissa sakarat sojottivat vapaasti miten sattuivat. Oivalsin myös, mihin nämä sakarapylpyrät sopivat vallan loistavasti, mutta siitä sitten lisää myöhemmin...

Eli jos itselle antaisikin myöten tehdä käsitöitä ja taidetta omalla tavalla, niin eikö silloin syntyisi se itselle kaikkein ominaisin teos? Jos kesken työskentelyn vaihtaisinkin suuntaa ja ajattelisin "Mitä jos tämä olisikin näin eikä noin...?" Jos en olisi noudattanut sydämeni kuiskailua, minulla olisi nyt varmasti kasa vallan kivoja kukkasia ja tähtiä, mutta ei mitään ideaa käyttää niitä mihinkään.

Lopuksi kuva näistä epätäydellisistä sakaraympyröistä ja pieni vihjaus nykyisestä projektista, johon nämä pylpyrät sopivat niin täydellisesti...